perjantai 12. kesäkuuta 2015

Mitäs tänään kukkiikaan

Kukkaa pukkaavat seuraavat kasvit koleudesta huolimatta:


Siperianunikot ovat vähääntyytyviä kukkijoita. Niitä putkahtelee milloin mistäkin.



Kullerot olen aikoinaan siirtänyt luonnosta.


Tulikellukassa on pirteän oranssi kukka.


Patjarikko viihtyy kivikossa.


Sammalleimu viihtyy myös kivikossa.


Omenapuussa (Oton omena) on taas mukavasti kukkia.


Norjanangervo kukkii, vaikka jänikset joka talvi syövät sen alaoksat.


Kevätvuohenjuuri muistuttaa päivänkakkaraa.


Herttavuorenkilvessä on hauska kukinto.


Kevätesikko on sinnitellyt kukkapenkissä muutaman vuoden.



Ja voikukkia on kaikkialla. En ole erityisemmin käynyt taistoon niitä vastaan, mutta kukkapenkeistä nyhdän ne pois. Nurmikolla saavat rehottaa ja ruohonleikkuu kurittaa niitä.

14 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkukkia, Samoja löytyy minunkin pihaltani. Unikot ovat suosikkejani. Meillä on kaksi omenapuuta. Toisessa on ihan mukavasti kukkia ja toisessa ei ole yhtään. Mahtaakohan tulla omenoita ollenkaan. Minäkin olen antanut voikukkien kukkia, mutta tänään niiden kanssa olen käynyt taistelua perennapenkin reunamilla. Yritän estää siementen leviämisen uuteen penkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuut on kyllä kauniita kukkiessaan ja on plussaa jos saa syksyllä vielä omppujakin.

      Poista
  2. Sinulla paljon kauniita alkukesän kukkijoita :) Meillä ei vielä unikon kuki. Voi jospa saataisiin paljon omenoita, mutta taitaa nuo pölyttäjät olla vähissä.. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin tässä mietin, että onkohan niitä pölyttäjiä liikkeellä. Viime syksynä tuli runsaasti omppuja tuosta Oton omenasta, saapa nähdä miten nyt käy.... Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Ihania kukkia. Unikot ovat suosikkikukkiani. Omenapuun kukat ovat kauniita. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös unikoista. Keväällä kylvin kukkapenkkiin pioniunikoita, pitäisi nyt rikkaruohojen seasta etsiä niitä josko ovat itäneet.

      Poista
  4. Alkukesä on ihanaa, sinulla näyttää kukkivia olevan paljon. Omenapuut kruunaavat kaiken tänään niissä näytti pyörivän pörriäisiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli vaihteeksi lämmintä, toivottavasti täälläkin pörrättiin omenapuissa (kun ei tullut tarkkailtua tilanetta).

      Poista
  5. Ihanaa kukkaloistoa! Nyt on kaikkialla kukkia, niin luonnossa kuin puutarhassakin, mikäs sen mukavampaa! =D Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina. Tämä on ihanaa aikaa kun eri lajien kukkiminen alkaa :)

      Poista
  6. Ompas ihania kukkijoita. Siellä alkukesä tuntuu olevan pidemmällä kuin täällä. Meillä vasta kulleron nuput paisuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kesän eteneminen on jäljessä viime vuodesta, silloin omenapuut kukkivat jo toukokuun lopussa.

      Poista
  7. Sulla on kyllä ihania kasveja! Unikot ovat suosikkejani. Viime vuonna sain silkkiunikot onnistumaan ruukussa, mutta tänä keväänä taisin kylvää liian myöhään. Nähtäväksi jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Minä kylvin pioniunikoita suoraan kukkapenkkiin, ovat kasvussa, mutta ehtinevätkö kukkia......

      Poista