sunnuntai 9. elokuuta 2015

Saarenmaalla

Käväisimme Viron Saarenmaalla muutaman päivän reissulla. Saarenmaalla oli monenlaista kiinnostavaa nähtävää, mm. Mihkel Rannan arboretum Pöiden kunnan Neemi kylässä. Siellä on yli 100 puu- ja pensaslajia, myös ulkomaisia lajeja. Kyläseppä Mihkel Rand aloitti puutarhan istuttamisen v. 1925. Siellä oli monenlaista ihmeteltävää. Valitsin tähän kuvia, joista saisi yleiskatsauksen puistoon.


Kutsuva polku vie arboretumiin


Vanha, sammaloitunut puunrunko. Samantapaisia oli enemmänkin.

Kivipatsas. Kiviaiheita oli muitakin.

Vesiaihe

Hauska nimi puulla; jonkin sortin pihlaja

Tällä havupuulla on hauskat pienet kävyt.

Havupuitakin oli paljon erilaisia, tässä jokin pihta.

Kutsuva polku johdattaa vihreään siimekseen.

Arboretumissa kuljeskellaan vihreän katon alla.

Lisää polkuja

Polun päässä 'oleskelualue'

Jokin valkoisin kukin kukkiva pieni puu.



Jokin pyökki. Kiva 'koristelu' rungossa.

Tällä pyökillä oli korkeutta.

Rauduskoivu

Koivuilla oli mahtavat rungot.


Saarenmaalla riitti muuallakin kaikenlaista kaunista katseltavaa. Tähän laitan nyt vain kasvikuvia.

Tällaisen tahtoisin omallekin pihalle.

Kuressaaren kaupungissa oli ihanat amppelit kadunvarressa.

Ihania sammaloituneita kiviaitoja.

Viljapellossa kasvoi unikoita.

Tätä taivaansinistä kukkaa kasvoi teiden varsilla. Mikähän mahtanee olla?

Tätä kasvoi luonnossa, ilmeisesti jonkin sortin kaunokki.


Tästä kimalaiset tykkäsi. Muistuttaa piiankieltä, jota kylvin keväällä. Oiskohan jokin sukulaiskasvi?

Virossa oli kesä :) 

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia varmasti mukavalta matkalta, kiitos jakamisesta. Ihana tuo kukkakärry!

    VastaaPoista
  2. Upea paikka tuo arboretum, kuin satumetsä! Upeat amppelit myöskin. Viimeisessä kuvassa voisi olla neidonkieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuva sana tuo satumetsä, siellä ois tosiaankin voinut kuvitella menninkäisten ja keijukaisten asustelevan :) On varmaankin neidonkieli (googlailin vähän), kiitos vinkistä. Mukava oppia aina jotakin uutta :)

      Poista