tiistai 27. joulukuuta 2016

Lunta ja lintuja

Jouluaattona piha oli kuin luistinrata, mutta nyt on taas vaihteeksi maisema lunta tulvillaan lumisadepäivien jälkeen.



Tänä aamuna kävi vilske lintulaudan tienoilla; nokkijoita riitti iltahämärään asti.

 Fasaanirouvat liikkuvat yleensä yhdessä.


 Talitiaisia on eniten yhdessä sinitiaisten kanssa. 
Sinitiaiset olivat nyt vikkeliä, en saanut yhtään kuvaa.


 Hömötiainen näyttäytyi pitkästä aikaa. 


 Keltasirkut ovat ilmestyneet kauralyhteiden myötä.


 Keltasirkkuja lyhteissä ja pikkuvarpusia ruokinta-automaatilla. Automaatissakin on kauranjyviä, mutta sirkut eivät osaa siitä hakea, mistähän se johtuneen?


 Risulintu uinuu lumipeiton alla.


Kasvihuoneeen katolla alkaa olla lunta jo sen verran, että kohta pitää lähteä pudotushommiin. Yhden kerran olen aiemmin putsannut katon lumesta.

Uusi vuosi tekee tuloaan; mukavaa loppuvuotta!


12 kommenttia:

  1. Lintulaudalla on vilskettä, ja onpa siellä paljon lunta! :) Ihanan pullerot fasaanit, niitä ei taida kovin monella talviruokinnalla näkyä.
    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuutta kun teillä on niin kaunista ja valkoista! Melkoisesti kaikkia kivoja vieraita teillä herkuttelemassa, ihania nuo fasaanit! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on kaunista! Tänä aamuna piipahti punatulkku aamiaisella.

      Poista
  3. Samaa minäkin täällä ihastelen. Ihanat, lumen verhoamat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, silmä lepää lumen hunnuttamassa luonnossa.

      Poista
  4. Onpa teillä vilskettä lintulaudalla! Ja aivan mahtavat nuo fasaanit. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fasaaneja voi olla kuusikin kappaletta yhtä aikaa. Kiitos Tiiu.
      Kiva kun liityit lukijakseni!

      Poista
  5. Sirkut pysyvät maisemissa, kun kauran jyviä viskoo maahan. Ne eivät käy automaateilla. Lyhteestä osaavat hakea eväänsä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkut nokkivat maasta ahkerasti jyviä kun pikkuvarpuset syytävät niitä automaatista; yhteistyö toimii :)

      Poista
  6. Sulosia siivekkäitä! Lintuja on mukava tarkkailla.

    VastaaPoista