torstai 16. helmikuuta 2017

Syötävää ikkunalaudalta

Vihanneskrassia on helppo kasvattaa sisällä. Siemenet kylvin ohueen multakerrokseen.


Reippaan viikon kuluttua voi napsia vihreää vaikkapa voileivän päälle.

Vihanneskrassi itää nopeasti. Tässä on kolmen päivän ikäistä krassia.



Laitoin multaan myös valkosipulin kynsiä. Toiset kynnet ovat heränneet eloon nopeammin kuin toiset. Näistä käytetään versot, maistuvat mukavasti valkosipulille.



Olen ostanut  muutamia hyötykasvien siemenpussukoita. 

Porkkanaa ostin normisiemeninä ja siemennauhana. En ole aikaisemmin käyttänyt siemennauhaa, mutta nyt sitten kokeilen. Jospa helpottaisi kitkemispuuhia. Tarjolla oli myös pilleröityjä porkkanan siemeniä.

Rapealehtistä salaattia (Frillice) kasvatin viime kesänä, ei tee kerää vaan kerätään lehtiä. Tykästyin siihen joten sitä tulee myös tulevana kesänä.

Pillisipulin siemeniä hankin  myös. Sitä en ole aiemmin kasvattanutkaan, joten on mukava kokeilla sitä.

Olen halunnut kasvattaa keltaista paprikaa ja nyt löysin sellaisen siemeniä. Ne pitääkin laittaa piakkoin itämään.

Vasemmassa alakulmassa on vihanneskrassin siemenpussi.


Ostin myös tulppaaneja.


Laitoin maljakkoon tulppaanien seuraksi muutaman lepänoksan.

Ilmanpuhdistajia :)

6 kommenttia:

  1. Täälläkin heräilee pieni versojen ystävä, kiitos muistutuksesta !
    Ulpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Ulpu. Versot ovat mukavaa itsetuotettua syötävää tähän aikaan.

      Poista
  2. Täytyy myöntää etten ole koskaan kasvattanut minkäälaisia syötäviä versoja. Ehkä pitäisi kokeilla. Porkkanaa sen sijaan olen nauhasta kasvattanut ja oli helppo homma, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin versojen kasvatus on vielä aika uutta touhua, kerran aiemmin olen kokeillut.
      Helppoutta nimenomaan toivon porkkananauhalta :)

      Poista
  3. Minäkään en ole vielä kovin kokenut versojen kasvatuksessa, mutta se on kyllä ihan hauskaa puuhaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähiruokaa ;) Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle Tiiu!

      Poista