sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kevätkaktuksia

Ostin kaksi kevätkaktusta pari viikkoa sitten ja toinen on aukaissut nuppunsa.


Tutkiskelin vähän asiaa ja kevätkaktuksia on kahdenlaisia; pääsiäiskaktuksia ja helluntaikaktuksia.
Pääsiäiskaktuksilla sanotaan olevan tulenpunaiset kukat ja helluntaikaktuksilla vaaleanpunaiset.

Kukka on kaunis ja tähtimäinen.

Kaktusten lehdissä oli myös lukemani perusteella jotain pientä eroa, mm. helluntaikaktuksen lehdissä mainittiin olevan selvä keskiruoti.  Ostamissani kyllä näkyy keskiruoti.  Että oliskohan nämä sitten helluntaikaktuksia??


Toisessa kaktuksessa on kylläkin valkoiset, mutta muuten samanlaiset kukat. Hän vasta aloittelee kukintaa.



Minulla ei ole ollutkaan aiemmin kevätkaktuksia. Toivottavasti saan nämä menestymään ja kukkisivat joskus uudelleenkin.


Pari viikkoa sitten toin syksyllä ruukkuun istuttamiani kukkasipuleita varastosta sisälle.
Krookukset ehtivät kukkaan ensimmäisenä.


Ai, että tykkään sitten sipulikukista, sisällä ja ulkona!

Life is beautiful!
 Ihanaa kevättä kaikille! Ulkona on nyt aurinkoinen ja hyvinkin keväinen sää.

13 kommenttia:

  1. Minun kaktukseni kukkii aina vähän ennen joulua ja sen kukat ovat vaaleanpunaiset. Tiilenpunainen kaktukseni kukki viime kuussa yhdellä ainoalla kukalla, mutta se onkin vielä aika nuori kasvi.
    Sinun kaktuksessasi on hauskat kukat. Tuollaisia en ole nähnytkään. oli sen nimi mikä tahansa, kaunis se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin molemmat kaktukset ovat kauniita kukissaan :)

      Poista
  2. Onpa iloiset kaktukset ja krookukset! Tuovat mukavasti väriä sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo sisällä, toivottavasti pian ulkonakin.

      Poista
  3. Hienot kukat kaktuksissa! Mukavaa kevään odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun on tällaisia kevätkaktuksiakin, joissa on erilaiset kukat kuin joulunajan kaktuksissa.

      Poista
  4. Upeat kaktukset, tuo valkoinen vallan ihana! Meilläkin kukkii nyt kaktukset, niiden pitäisi olla joulu- ja marraskuunkaktus, kukassa ovat jälleen :D Ja krookukset, ihanat, juuri noita kaipaa tällä hetkellä niin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin joulukaktus tekee nyt nuppuja, jouluna ei kukkinutkaan. Krookukset ovat todellakin ihania, istutan nuo kevään tullen maahan, jossa toivottavasti kukkivat seuraavina keväinä.

      Poista
  5. Ihanaa kukintaa! Minullakin on tuollainen valkoinen kaktus ja se kukkii kesäisin, eli taitaa olla sitten helluntaikaktus =) Suloisia nuo krookukset myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti minäkin saan nuo kaktukset kukkimaan uudelleen. Krookuksissa on kevään tuulahdus <3

      Poista
  6. Kauniita kaktuksia ja ihanan keväiset krookukset! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Ei nuo ole kumpikaan helluntaikaktus. Helluntaikaktuksella on todella pienet vaaleanpunaiset kukat ja versot on oikein kapeat, 1-1.5cm.

    Nuo on kummatkin kevätkaktuksia.

    VastaaPoista