Ostin pikkuisia tete-narsisseja ja laitoin pikkuruukut ikkunan väliin, saavat nauttia viileydestä.
Rairuohon virkaa toimittaa vihanneskrassit, lopuksi syödään pois.
Marraskuun kaktukset luulevat joulun koittaneen jälleen ;)
Pupuja on juoksennellut pitkin kevättä, välillä kaksittain. Onneksi kaikki tärkeimmät puut ja puskat on verkotettu.
Fasaaniherra on alkanut hakeutua rouvien seuraan.
Jokunen päivä sitten bongasin oudon linnun, tulkitsin hänet mustarastaaksi, lienenkö oikeassa? On nyt muutamana päivänä käynyt ja välillä ollut kaksikin.
Eilen näin sitten kottaraisparin. Toissa kesänä näin muutaman kottaraisen. Muuten en muista milloin olisin viimeksi nähnyt. Pitäisikin saada aikaseksi kottaraisen pönttö, jos vaikka alkaisivat pesänrakennuspuuhiin.
Tässä ovat yhteiskuvassa mustarastas?, keltasirkku ja kottarainen.

"Moi, mitä kuuluu?" |
Fasaaniherra on alkanut hakeutua rouvien seuraan.
"Nokitaanko yhdessä?" |
Jokunen päivä sitten bongasin oudon linnun, tulkitsin hänet mustarastaaksi, lienenkö oikeassa? On nyt muutamana päivänä käynyt ja välillä ollut kaksikin.
Eilen näin sitten kottaraisparin. Toissa kesänä näin muutaman kottaraisen. Muuten en muista milloin olisin viimeksi nähnyt. Pitäisikin saada aikaseksi kottaraisen pönttö, jos vaikka alkaisivat pesänrakennuspuuhiin.
Tässä ovat yhteiskuvassa mustarastas?, keltasirkku ja kottarainen.
Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!
Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle.
VastaaPoistaKiitos, myös sinulle! Harvinaisen kylmää pääsiäistä nyt, aamulla oli -8.
PoistaMustarastashan se on. Meillä noita pyörii monta, sekä noita oranssinokkaisia uroksia, että hiukan vaaleampia naaraita. Mustarastaan huilumainen laulu on minusta yksi kauneimpia kevään ilmentymiä.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä sinulle!
Emsimmäistä kertaa näen mustarastaita pihallani. Jospa pääsisin kuulemaan lauluakin :) Mukavaa pääsiäistä!
PoistaMukavaa pääsiäisenaikaa sinullekin!
VastaaPoistaKiitos Satu, samoin sinulle!
PoistaMustarastaat ovat lintumaailman diivoja. Muiden lintujen hiljetessä illan koittaessa mustis lentää suurimman kuusen latvaan ja kajauttaa hienot sävelensä ilmoille. Sitä kuuntelee mieluusti! Kottaraisia en ole nähnyt täällä yli 15 vuoteen. Ne ovat ihan hävinneet. Tee ihmeessä pönttö!
VastaaPoistaMuistan lapsuudestani, että meilläkin asusteli useammassa pöntössä kottaraisia.
PoistaKun toissakesänä ilmaantui kottaraisia, ihmeteltiin ensin, että mitähän lintuja nuo ovat.
Taitaa olla rusakoillakin kevättä rinnassa, kun kaksittain liikkuvat ;)
VastaaPoistaPikkupupuja tiedossa.....
PoistaUpeat kuvat! Teillä onkin melkoista vilinää puutarhassa. Mukavaa pääsiäistä!
VastaaPoistaKiitos Tiiu, hyvää pääsiäisen jatkoa!
PoistaVoi onnen tyttöä, sinulla on kottaraisia, meillä niitä ei ole vuosiin näkynytkään, pönttö kannattaa tehdä. Tuo keltanokkainen ruskea kaunotar on rouva mustis, herra onkin ihan musta, upeita laulajia ovat! Taitaa olla pupusilla ja fasaaneilla kevättä rinnassa :D
VastaaPoistaMukavaa Pääsiäisen aikaa sinulle!
Kolmisenkymmentä vuotta sitten kottaraisia pesi lapsuudenkodin pöntöissä paljonkin. Suuri ilo on bongata kottaraisia nykypäivinä.
PoistaNyt sitten opin tunnistamaan myös mustarastasrouvan ja -herran :)
Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin!
Jopas siellä on pihalla levoton kevät rinnassa joillakin :). Ihanasti olet laittanut tete:t ikkunanväliin. Minun olisi pitiänyt, mutta toiveikkaasti laitoin portaille ruukkuun. Siinä ne nyt lumessa ja pakkasessa nuupahtelevat. Ei ole niistä tänä vuonna paljon pääsiäisiloa ollut :(. Eipä tullut mieleen ikkunanväli, vaikka hyasintteja olen joulun aikoihin laitellut samaan tapaan.
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa kokeilen eläviä kasveja ikkunan välissä, hyvin ovat pärjänneet, ei ole liian lämmintä eikä liian kylmää. Todellakin, jouluna voisi laittaa hyasinttejakin :)
VastaaPoistaMukavaa pääsiäistä! Kauniisti sinulla kukkii ja vihertää sisällä. Lintujen elämää on mukava seurata ja mustarastaan laulua ihana kuunnella.
VastaaPoistaLintujen puuhailuja on tosiaankin hauska eurata. Kiva kun liityit lukijakseni, mukavaa pääsiäisen jatkoa!
PoistaKiva idea laittaa kukkia ikkunan väliin. Sen idean kyllä kopioin sinulta. Minulla on mökillä keittiön ikkuna mihin voisi laittaa. Se on tiskipöydän takana. Siinä olisi piristystä vaikka tiskatessa. Hyvää alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaIkkunaväli on kuin pieni kasvihuone, kastelu kyllä vaivalloista, mutta eipä sipulikukkia juurikaan tarvitse kastella.
Poista