sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Viikkokuulumisia

Syksy on todellakin ollut värikäs, joten laitan vielä muutamia ruskakuvia omalta pihalta.


Marja-aronia 19.10.

Pensasruusuissa on ollut ihastuttavat syysvärit.

 'Martta' 19.10.

Juhannusruusu 19.10.

'Ainola' 19.10. Kiulukka kuin kirsikka.

Tulikellukassa on näin värikkäät lehdet tänä syksynä.

Tammen alku, itse kasvattamani.

Muutama omppu jäljellä.
 Lintujen ruokaa tänä syksynä pihlajanmarjakoin takia.

Pähkinähakki tuli uudestaan vierailulle.

Ukkofasaani ilmestyi eräänä päivänä pitkästä aikaa.


Pihalta kaadettiin iso rauduskoivu, joten risuja piisaa. Olisi tarkoitus kokeilla erilaisia risutöitä. Tässä risupallo.


Toissa päivänä huomasin kuusenkävyn ilmestyneen palloon. Itse en ole laittanut eikä mieskään tunnustanut laittaneensa, joten kurre on käynyt laittamassa koristeen :)
Kuinka taidokkaasti käpy onkan laitettu risujen lomaan!
Jätänpä koristeen paikoilleen :D

Pihalla on puuhastellut kaksi oravaa kesän ajan, varmaankin kesän poikasia, ja kätkettyjä käpyjä on löytynyt kukkaruukuista, amppeleista, kasvimaasta....

Kätkö apinankukkaruukusssa.

 Yksi käpy löytyi tungettuna pyörän tarakkaan, lienee kurren tekosia sekin :D

19 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, niin kaunista syksyä❤ Leppoisaa syyspäivää😍🍁🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa syksyn jatkoa! Kunpa vielä olisi kauniita syyspäiviä.

      Poista
  2. Hienoja ruskansävyjä pensasruusuissa. Hauskoja käpypiiloja on puutarhasi oravat keksineet. :D

    VastaaPoista
  3. Nyt luonto onkin hellinyt ihanilla ruskaväreillä.
    Kekseliäs kurre ja kaunis risupallo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ollut ihana. Kurret ovat todellakin kekseliäitä :)

      Poista
  4. Kauniita syksyn sävyjä. Mukavia lintuvieraita :) Hauska orava, selvästi halunnut jättää oman kädenjälkensä risupalloon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan nauratti, kun huomasin kävyn risupallossa :D Kunpa olisin nähnyt toimituksen.

      Poista
  5. Hauskoja käpypiiloja :D Kauniita ruskan sävyjä, tulikellukkakin noin vahvan värisenä. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin ihmettelin, kun käpyjä alkoi löytyä kun laittelin kesäkukkia talviteloille, kunnes hoksasin kurren kätköiksi. Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  6. Kurret on ahkeria, vaikka kuusissa piisaa käpyjä tänänkin vuonna. Ruusut ovat täälläkin ottaneet ruskan ihan tosissaan. Hienoja sävyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on monta kuusta pihassa joissa on käpyjä, siksi kait oravatkin viihtyy näillä nurkilla.

      Poista
  7. Värikäs syksy tosiaankin ollut! Pähkinähakit ovat kivan näköisiä lintuja. Meillä on niitä mökkipihassa. 'Hyvä' kätkö oravalla pyörässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä syksynä bongattiin ensimmäisen kerran pähkinähakki, ensin ihmeteltiin että kuka hän on. Heh, minäkin ihmettelin kätkön paikkaa!

      Poista
  8. Kauniita syysvärejä. Oravat ovat mainioita kätkijöitä. Ilmeisesti oravalla on syysmuutto meneillään, kun pyörään on käpynsä kätkenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakohan orava kaikkia kätköjään? Pitääpä seurata häviääkö käpy risupallosta talven aikana.

      Poista
  9. Onpa keksinyt orava hauskan kätkön :)
    Tulikellukkaa piti käydä oikein ikkunasta vilkaisemassa, että onko omissani noin kaunis sävy. Muutamassa oli, osa vihreinä. Ruskan sävyt ovat kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska on ollut kaunista. Puut ja pensaat alkaa olla jo paljaita.

      Poista