torstai 28. helmikuuta 2019

Hyönteisistä


Viime aikoina on ollut eri medioissa esillä hyönteisten huolestuttava vähentyminen. Myös täällä blogeissa on havahduttu asian tärkeyteen. Ajattelinpa minäkin sitten kirjoittaa muutaman sanan.

En ole suunnitelmallisesti istuttanut hyönteisiä houkuttelevia kasveja, mutta niitä kuitenkin puutarhastani löytyy. Pitääkin kasvihankinnoissa alkaa kiinnittämään huomiota ötökkäystävällisyyteen, siis kasveihin jotka kutsuvat pölyttäjiä.

Perhosten toukille löytyy ravintokasveja tontin ulkopuolelta,  mm. nokkosia. Tontin ulkopuolella kasvaa runsaasti pajuja, joten  niiden kukinnot ovat hyvä mesilähde pölyttäjille aikaisin keväällä. Samoin risuja ja muuta pöheikköä löytyy tontin ulkopuolelta hyönteisten asunnoiksi. Eikä omakaan piha loppujen lopuksi niin kovin siisti ole ;)

Kaivelin sitten perhos- ja hyönteiskuvia tietokoneen uumenista nähdäkseni missä kasveissa olen niitä pihallamme havainnut.

Yllätykseksi huomasin erilaisten samettikukkien olevan perhosten suosiossa, vaikka niitä ei mainita "perhosmagneeteissa". Mutta keltainen väri sitten varmaan houkuttelee.
Netistä nimittäin luin,  että perhoset löytävät kasvit tuoksun ja värin perusteella. Päiväperhosia viehättää keltainen, violetti ja sininen. Yöperhoset suosivat valkoisia ja vaaleita kukkia.


Amiraaliperhonen samettikukassa.


Neitoperhonen samettikukassa.


Herukkaperhonen samettikukassa.


Nokkosperhonen ja suruvaippa samettikukassa.


Nokkosperhonen kevättähdellä.


Lapinnauhuksesta (ja varmaankin myös muista nauhuksista) perhoset
 näyttävät tykkäävän.


Myös erilaiset pörriäiset nauttivat lapinnauhuksen antimista.
Perhoset ja pörriäiset eivät välttämättä tykkää samoista kasveista.


Pensasruusujen kukkiessa niissä pörrää paljon kimalaisia.


Myös kukkakärpäset ovat tärkeitä pölyttäjiä.
Tässä kukkakärpänen kehäkukasssa.


Kukkakärpänen sinisievikissä.


Tämä on jonkin sortin kiitäjä. Pitkä imukärsä on kätevä meden imemiseen.
 Muistan, että hän pörräsi tuolloin vain verbenoissa.


Mm. tällaisia ötökkäotoksia löytyi. Kaikkia ötököitä ei ole tullut kuvattua eikä kaikkia tule huomioituakaan. Pitäisikin alkaa kiinnittää enemmän huomiota hyönteismaailmaan.


24 kommenttia:

  1. Kauniita perhoskuvia! Ihan tulee kesäinen olo. Kaikki samettiruusut eivät houkuttele samalla lailla perhosia. Nuo yksinkertaisemmat, joita näissä sinunkin kuvissasi on useita, ovat ihan kelpo perhoskasveja. Jostain kuulin, että myös luonnovaraisen ketoneilikan punainen olisi sellainen väri, jonka pölyttäjät hyvin näkevät. Tuollainen iso kiitäjäperhonen olisi hauska saada omalle pihalle pörräämään. Äitini pihalla kiitäjät ovat viihtyneet syreeneissä, jalopähkämöissä ja syysleimuissa. Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista että olisin nähnyt kiitäjiä tuon jälkeen. Oli se erikoinen ilmestys, iso ja vähän pelottavakin :D

      Poista
  2. Vaikka ihan tarkoituksella ei perhosmagneetteja pihaan laitakaan niin kukkivat kukat pölyttäjiä houkuttelevat! Omalla kohdallani on pyrkimys lisätä suosiollisia kukkijoita ja lisätä kukinta-aikaa, jotta aikaisilla ja viimeisilläkin siivekkäillä olisi mettä saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aina jotain sellaista puutarhassa on mistä perhoset ja pörriäiset tykkäävät.

      Poista
  3. Pihallasi on vieraillut monipuolinen valikoima hyönteisiä. Tuo mediassa ja täällä blogeissa käyty keskustelu on ajatuksia herättävä. Toki olen jo aiemmin pohtinut ötököiden roolia omassa puutarhassa, mutta nyt aion kiinnittää siihen enemmän huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oikeastaan havahduin vasta noiden uutisten myötä asiaan. Tosin kimalaisten katoamisista olen kuullut ennenkin.

      Poista
  4. Thank you for sharing these wonderful photos. l Ioved all of them.
    All the best
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  5. Pihassani kasvoi yrtti-iiso (tai joku sen sukulainen) Tähkämäinen sininen kukka, kukkii pitkään ja kerää perhosia. Viime vuonna ei kukkinut, taisi olla liian kuivaa ja kuumaa.
    Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet yrtit houkuttelevat "lentäviä". Viime kesänä huomasin paljon liikennettä oreganossa ja mintussa.

      Poista
  6. Onneksi blogeissakin nyt puhutaan hyönteisistä, noista hyödyllisistä pikkuolennoista! Ja onhan niitä kiva seuratakin, kun kukista mettä hakevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mukavaa on seurata niiden ahkerointia. Pitääkin ensi kesänä yrittää kuvata enemmän, että näkisi millaisia hyönteisiä pihalla liikkuu.

      Poista
  7. Siellä onkin runsaasti perhoslejeja. Toki luonnon keskellä asumisesta on omat hyötyns. Täällä taasen on todella niukasti perhosia. Aikoinaan mäntykankaalle perustettu omakotitaloalue, ei taida olla luonnostaankaan se suotuisin perhosympäristö. Yritän parantaa tilannetta hankkimalla lisää lehtipuita ja nokkosellekin pitisi keksiä paikkoja, vaikkei se kovin nätti olekaan. Etenkin kun parhaiten toimisi laajat nokkosalueet. Tykkäisiköhän naapurit, jos muutamaan kohtaan rajan tuntumaan istuttaisin sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen on mainio kasvi, siitä ihminenkin saa syötävää. Se vaan pyritään hävittämään pihalta vaikka millä keinolla. Niin minäkin kun sitä yrittää puskea oman pihan puolelle.....

      Poista
  8. Ihana kiitäjäkuva. Mitenhän koko ekosysteemin käy jos hyönteiset häviävät nehän vaikuttavat ihan kaikkeen, taitaa tulla ihmiskunnan tuho samaan konkurssiin. Nokkonen on monille hyönteisille tärkeä kasvi joten sen voi jättää hyvällä omallatunnolla kitkemättä, niin maailma pelastuu, jes!! :-))
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyönteisillä on arvaamattoman suuri merkitys, näiden pikku öttiäisten tärkeys selviää vasta kun ne ovat katomassa.
      Pitäisiköhän tulla määräys, että joka pihalla pitää olla nokkospuska kasvamassa.... :D

      Poista
  9. Hienoja kuvia, kauniita ja mieluisia kukkia hyönteisillekin. Aarno Kasvi sanoo, että hyönteiset pitävät ja hyötyvät eniten yksinkertaisista kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tuo on minulle uusi tieto yksinkertaisista kukista!

      Poista
  10. Olen myös havainnut, että samettikukat ja nauhukset houkuttelevat ötököitä. Lapsuudenkotini pihassa paras ötökkäkukka oli punatähkä. Nykyään kylvän joka kesä viljelylaatikoille hunajakukkaa ja kurkkuyrttiä - varmoja valintoja hyönteisten houkutteluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahattu olisi myös hyvä perhosmagneetti, kerran yritin sitä kasvattaa mutta ei selvinnyt talvesta. Kukkivat yrtit ovatkin mainioita hyönteishoukuttumia.

      Poista
  11. Meillä viime kesänä rysähti omenapuu, mutta kun se siinä vielä nökötti, oli mukava seisoskella sen alla, kuunnellen hurjaa pörinäkonserttia pörriäisten työskennellessä kukkien kimpussa :) Kiinnitin monena vuonna huomiota, että vaikka kimalaiset pääasiassa käyvät pölyttämässä kukkia, niin omenapuussamme suurimmaksi osaksi työskentelivät ampiaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppupuiden kukissa kyllä piisaa pörinää, mikä on mukavaa kuultavaa satoa ajatellen :) Perhosia sen sijaan en ole omenapuun kukissa huomannut.

      Poista