torstai 7. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu -haaste

Sain tämän haasteen Annelilta Pihakuiskaajan matkasssa -blogista. Oli mukavaa päästä selailemaan kevätaiheisia kuvia. Kiitos Anneli haaasteesta!
Alunperin haaste on lähtöisin Tiiulta  Puutarhahetki-blogista. Haasteen tarkoituksena on laittaa postaukseen itselle merkityksellisiä keväisiä kuvia, kuvat voivat olla muutakin kuin kukkia ja puutarhaa.



Taimien kasvatuksella alkaa minun kevääni. Niitä riittää ikkunalaudoille, pöydille jne. Taimien kasvatus on antoisaa puuhaa.


Kesäkukkia.



Tomaatit ovat tärkeimmästä päästä kasvatuslistalla.


Sykähdyttävimpä keväänmerkkejä minulle ovat maasta ponnistavat sipulikukat.

Ensimmäisinä krookukset.


Sitten seuraa scillat eli idänsinililjat


ja  kevättähdet


sekä helmililjat.


Narsissit viihtyvät pihallani, mistä olen iloinen.
Sen sijaan tulppaanit eivät viihdy, mistä olen hieman harmissani.


Silmujen kehitystä on mukava seurata.


Vaahterassa on kauniit silmut.


Siilien heräämistä talven jälkeen odottelen aina vähän jännityksellä että ovatko selvinneet hengissä. Viime syksynä siilejä ei ilmestynyt ruokinnalle, joten  ilmestyyköhän heitä nyt keväälläkään??

Nämä piikkipallot ovat sitten söpöjä ♥


Lintujen paluu muuttomatkalta on myös merkittävä keväinen asia. Miten mukavaa onkaan kuulla sirkutusta ja liverrystä!

Kirjosieppo?


Keväinen kahvihetki terassilla auringon paisteessa; sitten taas jaksaa jatkaa keväisiä hommia!

Elämän pieniä onnenhetkiä :)


Kyllä kevät on ihanaa aikaa ♥


Tässä vielä haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

En tällä kertaa haasta ketään, mtta ken ei vielä ole saanut haastetta, tästä voi napata sellaisen.

12 kommenttia:

  1. Vaikka jokaisesta vuodenajasta pidänkin, kevät on paras!Siilistä olen tosi kateellinen! Haluaisin minäkin sellaisen pihalleni. Heräävä luonto ja lintujen pesintä on sitä parasta kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on lempivuodenaikani ♥♥, tykkään myöskin muista vuodenajoista. Kun näkee siilin talven jälkeen, tietää että on kevät :)

      Poista
  2. Miten suloinen kuva siilistä! Meillä siili kävi yhden kerran viime kesänä, mutta sen jälkeen ei ole näkynyt kertaakaan. Toivottavasti tulee tänä vuonna useammin. Lintu on kirjosieppo. Kauniit sipulikukkakuvat. Pianhan niitä pääseekin jo taas etsimään ja sitä ennen se taimikasvatusaika. Vuoden kiireisin aika alkaa pian olla käsillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyisin on aina ollut useitakin siilejä ruokailemassa, mutta viime syksy oli poikkeus. Koituikohan kuuma ja kuiva kesä niiden turmioksi?? Toivon kovasti että keväällä taas näkyisi siilejä.

      Poista
  3. Sipulikukkien iloinen kukinta ja muuttolintujen paluu keväällä ovat ne ehkä eniten mieltä sykähdyttävät hetket.
    Miten ihana olisikaan saada tuollainen pikku tuhisija taas monen vuoden jälkeen pihamaalle. Naapureilla on koiria, jotka ovat usein vapaina ja olenkin miettinyt, onko siinä osaltaan syy, ettei niitä enään tule pihallemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siileiltä on katoamassa sopivat ympäristöt ja pesäpaikat; on vähän liian siistiä siileille nykyään. Meidän tontin vieressä on pieni metsikkö ja pajuja ja horsmaa kasvava pelto, luulen että tykkäävät asustaa siellä.

      Poista
  4. Kevään ensimmäisten sipulikukkien ilmestyminen on parhaita hetkiä. Kyllä niitä piippoja jaksaa odottaa ja etsiä.
    Olisipa mukava saada taas pitkästä aikaa siilivieras omaan pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset piipot ovat ihan parasta♥ Siilivieraat ovat aina tervetulleita :)

      Poista
  5. Ihana siili ja niin kauniit keväiset kuvat! Tuossa viimeisessä kuvassa on aivan erityinen tunnelma! Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan. Lisään huomenna postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste oli mukava toteuttaa, pääsi keväisiin fiiliksiin 🦋 🌷 🌱

      Poista
  6. Ihania keväthetkiä! Esikasvatukset ikkunanlaudalla ovat niin selvä kevään merkki. Suloinen siili, toivottavasti tapaatte taas keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatuksista tulee todellakin autuas olo :) Siilikohtaamisia toivon kovasti.

      Poista