perjantai 12. heinäkuuta 2019

Nuppujen poistoa paprikoista

En tiedä olenko tehnyt oikein, mutta olen aina heinäkuussa poistanut ylimääräiset kukkanuput paprikoista ja samalla olen vähentänyt myös versoja. Olen järkeillyt, ettei paprika kuitenkaan ehdi kaikista kukkanupuista hedelmiä kasvattamaan ja varsinkaan kypsyttämään niitä.



Jätän kuhunkin kasviin kuitenkin muutamia pieniä hedelmänalkuja kehittymään.
Minun paprikoihini  kehittyy tällä systeemillä noin 5-6 hedelmää, joskus enemmänkin.


Miten te muut paprikankasvattajat toimitte, jätättekö kaikki nuput kehittymään vai poistatteko niitä?


 Tässä keltaisessa suippopaprikassa on jo useita hedelmiä hyvässä vaiheessa.
Siemenet otin kaupasta ostamastani kotimaisesta paprikasta.



 Tässä oranssia 'Sweetbite Yummya' tulossa.


 Ja tässä punaista paprikaa.
 Tämänkin siemenet olen aikoinaan kaivanut paprikasta.

 Näitä kolmea lajiketta kylvin keväällä. Nyt sitten odotellaan värittymistä.



 Chilistäkin ('Lombardo') poistin ylimääräiset kukkanuput ja versot.



Laitan vielä kuvan puutarhalta hankkimastani pelakuusta, joka on innostunut kukkimaan oikein urakalla :)

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Minä mietin aivan samaa. Kehittyvät paprikat ovat aivan sumpussa ja niitä on valtavasti. En ole ennen kasvattanut paprikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistamalla ylimääräiset nuput jäljellejääneille tulee enemmän tilaa kasvaa.

      Poista
  2. Huikea pelakuu! Upea! Minäkin varmaan poistaisin ylimääräisiä nuppuja ja harventaisin latvuksia, mutta kun ei ole kaikkiin vielä edes raakileita tulossa! Suippopaprikoissa on jo jokunen pienehkö raakile, mutta chilit ja toinen paprikalajike ovat vasta aloittaneet kukinnan. Ei ole oikein tämä kylmyys hyväksi niille, toivottavasti pian lämpenisi. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuu panee parastaan :) Toivottavasti lämpeneisi todellakin pian! On kesät niin erlaisia, viime kesänä meinasi paistua ja nyt saa villatakkia pitää.

      Poista
  3. En ole oikeastaan asiaa ajatellut (toista kesää vasta chilejä ja paprikoita kasvatan), mutta kuulostaa kaikin puolin järkevältä toiminnalta. Katkaistaanhan tomaateistakin latva, ettei tuhlaa voimia turhiin kukkiin. Minulla on chilien ja paprikoiden alut vasta niin pieniä, että en ihan vielä uskalla mitään poistella, mutta pistetään hyvä vinkki korvan taakse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vissiin paprikoille on ihan omat leikkausohjeetkin, ainakin "oikeasssa" tuotannossa, mutta tuntuu tämäkin toimivan.

      Poista
  4. Kyllä se ylimääräisten nuppujen poistaminen antaa voimaa raakileille kasvaa. En ole muutamaan vuoteen kasvattanut paprikoita, jäi sato aika harvaksi. Chileistä tuli parempi sato. Pitäisi kokeilla uudestaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä paprikat ovat lähes aina onnistuneet hyvin.

      Poista