keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Ensimmäiset muuttivat kasvihuoneeseen

Nyt kun on lupailtu lämmintä, uskalsin siirtää tänään osan taimista kasvihuoneeseen.


Siemenpussin jämistä kylvetyt lobeliat, muutama purkillinen.



 Itsekerätyistä siemenistä kylvetyt samettikukat.
 Runsaasti laitoin siemeniä, mutta vain nämä itivät.


Leijonankidat ovat kasvaneet koulinnan jälkeen.
 Toisen lokerikon jätin vielä varmuuden vuoksi sisälle.


 Tässä kasvaa matalaa tuoksuhernettä. Kylvin suoraan amppeliin, kaikki siemenet
eivät itäneet.  Roikaleita ovat. Tuoksuherneet voisi kai latvoa? 


Kylvin myös pitkää tuoksuhernettä, mutta kuten tavallista, eivät ole itäneet. Paitsi itihän yksi :D Liotin siemeniä ohjeen mukaan yön yli ja laitoin purkit kylvön jälkeen lattialämmityksen päälle. Multa ei ole päässyt kuivumaan. Voiko toisaalta liika märkyys estää itämisen? Siemenet eivät olleet vanhoja. Miten teillä onnistuu tuoksuherneen kylvöt?



Tämä verenpisara talvehti heikosti, vähän on uutta kasvua tulossa. 
Amppeliin on itänyt lobeliaa. Ensin ihmettelin, että mitä kasvaa, kunnes muistin lobelioita olleen viime kesänä verenpisaran lähellä.


Kevättalvella ruukutin uudelleen siemenestä kasvattamani rosmariinit. Kohta saa kerätä vähän maustetta.
Sisällä talvehtinut timjami lähti uuteen kasvuun leikkauksen jälkeen.


Tässä olivat kasvihuoneen asukit tällä erää. Sitten muutama ulkokuva.


Kevät on mennyt maltillisesti, olen ostanut vain kahdenlaista orvokkia.

Kaupoissa käynti on jäänyt koronan takia vähiin. Yhden kerran olen käynyt puutarhaliikkeessä, josta ostin nämä orvokit. 


Tässä tummenpaa orvokkia. Tykkään orvokeissa nimenomaan sinisen eri sävyistä.



Kirjokevättähdet kukkivat vihdoin!


Samoin idänsinililjat ♥


Tulisipa nyt sitten kesäiset ilmat!

12 kommenttia:

  1. En ole kasvattanut tuoksuherneitä kuin viime ja tänä vuonna, mutta molemmilla kerroilla siemenet itivät hyvin. Laitoin siemenet liottamatta kylvömultaan ja huolehdin tasaisesta kosteudesta, taisivat itää lähes tulkoon kaikki. Sattuiko sitten olemaan ”moukan tuuria”. Tämän vuoden kukinnasta ei vielä tiedä, mutta viime vuoden tuoksuherneet kukkivat runsaasti.
    Kauniita kukkia tulossa sekä esikasvatuksissa että puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi vinkistä! Laitoinkin tällä uudella ohjeella satsin tuoksuherneitä itämään. Vielä varmaan ehtivät.

      Poista
  2. Kauniisti kukkii kevät sielläkin! Tuoksuherneitä olen kasvattanut muutamana kesänä siten, että kylvän ne suoraan köynnösobeliskin juurelle joko kukkapenkkiin tai ulkoruukkuun ja odotan, että kasvavat. Valtaosin ovat itäneet ja kasvaneet ihan nätisti. Esikasvatusta en oikein pysty harrastamaan, kun kotona ei sisällä voida paljoa multaa pitää ja kasvihuonetta ei ole. Toki esikasvatus nopeuttaisi kukintaa, mutta ihan hyvin ovat ehtineet kasvaa ja kuihtua kesän aikana noinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvöäkin voisi kokeilla, muistaakseni olen joskus kauan sitten niin tehnytkin. Aikasemmann kukinnan toivossa olen nyt sitten esikasvatusta harrastanut.

      Poista
  3. Minäkin kylvin tuoksuhernettä ja se iti ihan tyydyttävästi. Samettikukkien itävyyteen olen sen sijaan hieman pettynyt. Yleensä ne ovat helppoja ja takuuvarmoja kasvatettavia Kylvöt teen aina syksyllä keräämistäni siemenistä. Olisiko menneen syksyn siemenaines kenties ollut nyt hieman heikompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun samettiukukan siemenet olivat muutaman vuoden takaa, ehkäpä itävyys senkin takia huono. Kuitenkin päätin kokeilla, kun vanhatkin siemenet yleensä itävät aika hyvin.

      Poista
  4. Minulla iti (täälä kertaa) tuoksuherneet yllättävän hyvin. Yleensä minulla on niiden kanssa aina hankalaa. Sen sijaan samettikukista taisi itää vain puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös tuoksuherneiden kanssa aina ongelmia, mutta en aio luovuttaaa, sillä tykkään niistä paljon.

      Poista
  5. Se on onnenpäivä, kun saa kasveja siirrettyä vihdoin kasvariin tai ulos. Minullakin tuoksuherneet itivät huonosti, mutta syynä saattoivat olla viimekesäisistä yksilöistä kerätyt, hieman pakkasenpuraisemat siemenet. Sain kuitenkin kahdeksan taimea, joten eiköhän niillä saa riittävästi kukintaa. Istutin niiden taimet tänään ulos. Samettikukat sen sijaan itivät yhtä hyvin kuin yleensäkin. Olisiko sitten sen ansiota, että käytin toissakesän siemensatoa? Viime kesänä en kerännyt siemeniä ollenkaan, kun oli niin iso pussillinen vanhempia siemeniä jäljellä. Joinakin kesinä kerätyt siemenet ovat ilmeisesti heikkolaatuisempia, mutta sen kun tietäisi, mikä sen aiheuttaa. Kosteus tai kylmyys siementen kypsyessä? Aurinkoista ja vihdoin ehkäpä lämmintäkin loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kasvihuoneen avajaiset on suuri ilo! Tänään tarkastelin taas tuoksuherneitä, että näkyykö mitään ja jippii, toinen yksilö oli itänyt! Kylvöstä on jo yli 3 viikkoa, mutta jospa vielä itäisi lisää...

      Poista
  6. Minä kasvatin myös tuoksuhernettä ja huonosti itivät myös minulla. Siemeniä on vielä jäljellä joten kokeilen istuttaa suoraan ulos. Minä olen myös sinisten orvokkien ystävä ❤

    VastaaPoista
  7. En ole oikeastaan koskaan saaanut tuoksuhernettä kunnolla itämään, mistä johtuneekaan....

    VastaaPoista