Vanha amaryllis (3v) ei ehtinyt kukkaan jouluksi, mutta 4 nuppua ilmestyi yhteen kukkavanaan tammikuun puolivälin jälkeen.
Kukka on puna-valkoinen, mutta ei noin punainen kuin kuvassa.
En muista enää lajikkeen nimeä.
Kohta aukeaa toinen kukka.
Kukan voisi sanoa olevan hieman kerrottu.
Juurelle on myös ilmestynyt kaksi pikkusipulia.
Olen miettinyt, että jaksaiskohan alkaa kasvattamaan näitä isoiksi vai nakkaisko
vain pois... katsotaan nyt.
Kukinnan jälkeen jätän amarylliksen kasvattamaan lehtiä,
aloitan keväällä lannoituksen, vien kesäksi ulos,
otan sisälle syksyllä, annan lehtien ja mullan kuivua ja jos hyvin käy,
yleensä tammikuussa alkaa kukkimaan.
Onpa kivan värinen.
VastaaPoistaMinäkin tykkään 😊
PoistaIhana! Pidätkö amarylliksen kesän ajan ruukussa vai istutatko maahan?
VastaaPoistaUlkona ruukussa terassilla. Kastelen samalla kun kesäkukkiakin ja samalla lannoitteella 😊
PoistaHieno! Mielelläänhän tuota katselee helmikuussakin.
VastaaPoistaKyllä, eipä nyt muuta kukkivaa olekaan.
PoistaOmpa erikoisen värinen. Minä nakkaan aina niiden kukittua ne pois. Ei ehkä kannattaisi, mutta sinä oletkin sellainen viherpeukalo että saat kaikki puhkeamaan kukkaan.
VastaaPoistaMinun "pitää" aina kokeilla kaiken uudelleen kasvattamista....😁
VastaaPoistaHieno kukinta!
VastaaPoistaKiva kun talvellakin kukkii jotain 😊
Poista