sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Sisäkukkia

Vaihteeksi kuvia sisäkukista. Sain tädiltäni mustanmerenruusun (myös torpankukaksi kutsutaan) käpyjä muutama vuosi sitten. Maaliskuussa olen aina istuttanut kävyt kukkamultaan ja kesäkuussa aloitttelee sitten kukintaa. Tämä on mielestäni kiva kesäkukka sisällä.  Joskus olen ostanut kaupasta mustanmerenruusun käpyjä, mutta niistä ei ole oikein tullut mitään. Tämä ruusu on kulkeutunut tuttavalta tuttavalle periaatteella ja on hyväkasvuinen.

Paras kukintavaihe alkaa olla käsillä.
Kukka on violetinsininen.


Yhden kukinnon on saanut aikaiseksi enkelinsiipi eli korallibegonia. Minulla on näitä 3 kpl; yksi pitkäksi venähtänyt vanhempi yksilö ja siitä otetut 2 pistokasta. Nimensä kasvi on saanut enkelinsiipeä muistuttavasta lehdestään.

Pistokkaat ovat kasvaneet jo aika isoiksi.
Yksittäinen kukka on hauskasti sydämenmuotoinen.
Enkelinsiipi tahtoo kasvaa pitkäksi ja honteloksi ja tarvitsee tukea ja ainakin minulla tämä vanhempi yksilö on myös harvanpuoleinen.  Nyt sitten istutinkin nämä kaksi samaan ruukkuun, jotta tulisi tuuheampi.

Pilkullinen lehti on kivannäköinen.
 Toivottavasti tulevat toimeen keskenään samassa ruukussa.

4 kommenttia:

  1. Kauniita. Minulle tulee lapsuus mieleen noista kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin lapsuudenkodissa oli mustanmerenruusuja, ehkä juuri siksi ovat mieluisia.

      Poista
  2. Ihana mustanmerenruusu. Minäkin olen joskus vuosia sitten yrittänyt sitä kaupan kävyistä kasvattaa huonolla menestyksellä. Vanhassa on näemmä vara parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ovat jotain vanhaa kantaa ja silksi elinvoimaisempia ........

      Poista