lauantai 23. elokuuta 2014

Satonäkymiä

Satoa on tullut tasaiseen tahtiin.
Kasvihuoneessa paprikat ovat värittyneet mukavasti, vihreitäkin on vielä.


Muutamaan paprikaan on ilmestynyt mikrohalkeamia.



Kasvihuoneessa avomaankurkku tekee pötkylöitä sopivaa vauhtia

 ja tuttavalta saatu avomaankurkku leikkomökin seinustalla on myös päässyt satovaiheeseen (toivottovasti ei tulisi hallaöitä piakkoin).
Aion säilöä kurkuista valkosipulikurkkuja. Valkosipuleita saan omasta maasta, nekin näyttäs olevan korjuukunnossa.


Amppelimansikat ovat tehneet kesän aikana harvakseltaan mansikoita.

















Johtuneeko sadon vähäisyys siitä, että ne on istutettu viime syksynä rönsyistä.


Ovat tehneet loppukesästä pitkiä rönsyjä ja niissäkin on mansikoita tulossa (en oikein tiennyt, että pitäisikö rönsyt leikata pois vai antaa olla). Saapa nähdä, ehtivätkö kypsyä.


Viime vuonna kylvetty ja talvetettu timjami on kasvanut hyvin. Vaihdoin sen uusiin multiin keväällä ja on ollut välillä kasvihuoneessa ja välillä ulkona. Kuivatan timjamin pieninä nippuina sisällä ja murennan sen kuivana hienoksi. Säilyy hyvin kuivattuna.
Timjami on uusi tuttavuus ja olen tykästynyt siihen.


 Ja tässä lopuksi kultapallo parhaassa kukassaan. On leikkimökin korkuinen.

Vaikka keltainen ei ole lempivärini, niin näissä syyskesän kukkijoissa se on paikallaan: on pirteä ja aurinkoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti