sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Uusia nokkijoita

Joulun aikaan vietiin linnuille kauralyhde ja sen myötä keltasirkut löysivät pihallemme.  Keltasirkkuja en ole vuosiin nähnyt, siksi olikin iloinen yllätys kun niitä ilmestyi. Vaikka lyhde on jo tyhjäksi syöty, niin keltasirkut nokkivat ruokinta-automaatista tippuneita kauranjyviä maasta.



Pari viherpeippoakin kävi ruokaa etsimässä. Syksyllä huomasin muutamia viherpeippoja ruusunmarjoissa ruokailemassa, mutta näin talviaikaan ei ole juuri näkynyt.


Punatulkkuja kävi ruokailemassa jo ennen jouluakin, mutta ovat nyt ahkerasti käyneet nokkimassa auringonkukansiemeniä maasta.



Pikkuvarpusia on käynyt säännöllisesti pitkin talvea ruokailemassa. Yhtenä päivänä oli lintulaudan alla oikea parvi syöntipuuhissa.



Pihlajassa on sillin tällöin näyttäytynyt outo vähän isompi lintu pihlajanmarjoja nokkimassa. Näyttää minusta rastaalta ja tarkemmin asiaa setvittyäni lintu saattaisi olla punakylkirastas. Harmi kun siitä ei ole saanut oikein kunnon kuvaa.

4 kommenttia:

  1. Mieheni on innokas ruokkimaan lintuja, hän on viime aikoina ostanut kuorittuja auringonkukansiemeniä, koska niitä kuluu kuulemma paljon vähemmän. Meillä ei lajien kirjo ole valtava. Viherpeippoja ja varpusia lähinnä, joskus mukana on satunnainen tali- tai sinitiainen. Tontillamme ei ole oikein kunnon suojapaikkoja vielä, joten useimmat linnut varmasti siitä syystä vähän vierastavat ruokintapaikkojamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä syreenipensaan alta paljastui suuri kasa auringonkukansiementen tyhjiä kuoria. Linnut näköjään tykkäävät syödä siellä, pensaat ja puut tarjoavat turvaa niille.

      Poista
  2. Osallistuttiin ensimmäistä kertaa tänään pihabongaukseen. Vaatimattot kuusi lajia saatiin kasaan, mutta kiva niitä on seurailla. Mielläkin on ollut runsaasti keltasirkkuja, mutta punatulkkuja en ole nähnyt koko talvena. Mikäköhän niillä mahtaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään bongasin omalla pihalla, samoin sain kuusi lajia. Ja kiva niitä on tarkkailla :)

      Poista