keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lisää huonekasveja

 Tämä peikonlehti (Monstera deliciosa) on laitettu kasvamaan liian isoksi käyneen peikonlehden latvasta. Tämäkin alkaa olla kohta liian iso. Uusi katkaisu tiedossa.




Hienohelma  (Asparagus densiflorus) on vuoden takainen ostos. Talviaikaan varistelee aina kuivuneita "neulasia", ei ilmeisesti ole optimaaliset olosuhteet.

Lajike on muistaakseni 'Sprengeri'

Viime keväänä vaihdoin isompaan ruukkuun ja nyt meinaa jo pullistella ulos siitä.





Jukkapalmu (Yucca elephantipes)  ja kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis)  ovat pitkiä hujoppeja.

Tämä jukkapalmu on kasvatettu myöskin vanhemman yksilön latvasta. Ja tämäkin on kerran katkaistu noin puolesta metristä, josta on alkanut uuden kasvun. Talvella alimpia lehtiä kellastuu ja kuivuu pois. Viime keväänä juurelta putkahti esiin myös poikanen. 

Vasemmalla jukkapalmu ja oikealla kiinaruusu
Kiinaruusun kasvatin aikoinaan pistokkaasta. Ja tämä tässä on ties kuinka mones pistokas ensimmäisestä kasvista. Tästä pitäisi muotoutua vähitellen pieni puu.

Tämän ruusun lehdet ovat isokokoiset. Joskus on ollut kaupasta ostettu kiinaruusu ja siinä on ollut pienemmät lehdet. Vuosiin en ole saanut kiinanruusua kukkimaan, joten en oikein edes muista, millainen kukka tässä on.

Mitä hän tahtonee kukkiakseen?


 Seuraavana on huonekuusi (Araucaria heterophylla), jonka hankin jokunen vuosi sitten joulun jälkeen (aleostos tietenkin :D). On viihtynyt yllättävän hyvin ja tämäkin on kasvanut jo hyvänkokoiseksi.

Jos tästä joulukuusen sais....


Sitten pitkälehtisiä lehtikaktuksia, (Epiphyllum jotain). Ensimmäinen on ostos kirpparilta monta vuotta sitten. On meinannut hävitä kokonaan monta kertaa. Olen aina ottanut uuden pistokkaan ennenkuin on kuollut kokonaan ja tämä tässä on nyt pisimmälle kasvanut ja vielä hengissä.



Toinen on parin vuoden takaa, työpaikalta napsaistu pistokas. Tämä on kasvanut hyvin tähän saakka.


Ei hajuakaan, että mitä nämä mahtais tarkemmin määriteltynä olla. Kukan väristäkään ei ole tietoa. Jospa joskus koittaisi se päivä, että näkisi näiden kukkivan. Onko kellään vinkkejä näiden kasvatukseen ja kukittamiseen?



Tämä on tietääkseni tulitikkukaktus, (Hatiora salicornioides). Tuli aikoinaan joulukoristeen mukana, oli silloin minikokoinen. Kukkinut tämä ei ole koskaan ja talviaikaan tiputtelee "tikkuja". 

  Hauskannäköinen tikkukasa, mitenkähän tämän saisi kukkimaan?

Onneksi valo lisääntyy koko ajan ja huonekasvitkin virkistyvät vähitellen uuteen kasvuun. Kuukauden päästä alkaa mullanvaihto-operaatio.



5 kommenttia:

  1. Huonekuusi tekesi mieli hankkia, ehkäpä joku päivä. Peikonlehti on kyllä mahdoton leviämään, eikä oikein pysy aisoissa. Madeiralla ne kasvoivat puunrunkoja vasten ja kietoivat juurensa rungon ympärille. Mietin, että jos joskus hankin peikonlehden, niin pystytän sille puupöllin johon se saa kietoutua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy kurkkaamassa blogissani Madeiralla kasvavaa peikonlehteä: http://parasta-aikaani.blogspot.fi/2016/01/madeiran-kuvaseikkailu-osa-ii.html

      Poista
    2. Peikonlehti tarttee kyllä tukevan tuennan. Olen narulla vetänyt seinään kiinni. Sillä on kyllä tehokkaat ilmajuuret, oli ottanut ilmajuurella seinästä kiinni ja kasvanut seinää pitkin. Kovasti piti nykäistä että sai seinästä irti. Tuota pöllituentaa pitäisikin kokeilla. Kävin kurkkaamassa Madeiran peikonlehteä ja puunrunkohan oli ihan ilmajuurien peitossa.

      Poista
  2. Minullakin kiinanruusu on kova kasvamaan. Seuraavassa kuussa vaihdan sille mullat ja typistän rajusti uusia oksia. Se ei ole minulla vielä kukkinut, mutta sen emon kukinnan olen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samoin kesän aikana kasvattaa pitkiä oksia, olen myös keväällä typistänyt ne. Minusta ruusu saa valoakin ihan kunnolla, mutta kukkia ei vaan tuu, isoja lehtiä kylläkin.

      Poista