sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Bongausta

Osallistuin tähän mukavaan lintujen bongaustapahtumaan tänäkin vuonna. Paljon bongattavaaa ei kyllä ollut. Tänä talvena lintuja on käynyt hyvin vähän ruokintapaikalla. Myöskään fasaaneja ei ole näkynyt, tavallisesti nokkivat maahan pudonneita jyviä ja siemeniä. Oliskohan kylmä ja sateinen kesä koitunut linnunpoikasten turmioksi? Tai on löytynyt parempi ravintola...

Hankin syksyllä uuden hyvänkokoisen ruokinta-automaatin, pari kertaa on taidettu lisätä siihen siemeniä. Orava on käynyt välillä hakemassa siitä evästä. Laitanpa tähän sitten kurren syömätouhuja, kun linnuista ei ole oikein kuvia.

Kappas....

Sainpas kiinni!

Yletynhän minä!

Käy tämä näinkin...


Bongaukseen palaten; aloitin tunnin tarkkailun tänään 11 maissa. Havaitsin 1 talitiaisen, 1 sinitiaisen ja kymmenkunta keltasirkkua. Lisäksi taivaalla lensi parvi pikkulintuja. Jonkin ajan kuluttua alkoi satamaan lunta ja piha hiljeni täysin.

Onko sinun pihallasi ollut lintuja?

8 kommenttia:

  1. Orava ylettyy joka paikkaan :)
    En osallistunut tänä vuonna pihabongaukseen, vaikka alun perin sitä jopa harkitsin. Yleensä ruokinnalla vierailee meilläkin sini- ja talitiaisia, joskus myös keltasirkkuja ja kuusitiasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpäin on tavallisesti paljon myös pikkuvarpusia, mutta niitäkään ei ole juuri nyt näkynyt.

      Poista
  2. Osallistuin bongaukseen lauantaina ja hyvä niin, sillä sunnuntaina näin kolme talitinttiä. Kovin runsasta lajikirjoa ei lauantainakaan ollut: 4 viherpeippoa, 3 talitinttiä, 2 sinitiaista, 2 harakkaa, käpytikka, 1 urpiainen. No, ihan hyvä tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantai olisi ollut täälläkin parempi päivä, mutten silloin ehtinyt, mitä välillä ikkunasta ulos vilkaisin.

      Poista
  3. Onpa ollut vähän kävijöitä lintulaudalla. Tosin lumisade aina rauhoittaa. En osallistunut bongaukseen, mutta ohimennen sunnuntaina tuli havaittua useita talitiaisia ja sinitiaisia. Taisin yhden hömötiaisenkin nähdä ja arviolta 10-20 urpiaista. Melkoinen kuhina kävi pihapuissa :) Linnunruokaakin saa ostaa sen edestä. Tosin rauhallisempaa täällä on kuin vanhempieni luonna maalla, jossa menee yksi talipötkökin alle viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin äitini luona maalla on melkoista vilskettä. Eilen ajelin autolla ja näin kylällä ison tilhiparven, mutta eivätpä osautuneet meidän pihalle.

      Poista
  4. Kivat kuvat! Meidän pihalla on kyllä hiljaista verrattuna äidin pihaan..siellä sutinaa riittää:) Äitini on innokas lintujen ruokkija. Kiva on seurailla lintujen ruuan haku puuhia:) Mukavaa alkanutta viikkoa❤


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lintujen seurailu on kivaa, varsinkin jos niitä olis seurattavaksi asti. Ehkä vielä vilkastuu..... Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista