tiistai 27. elokuuta 2019

Keskipäivänkukkia ja perhosia

Keskipäivänkukat puhkesivat tänään loistoonsa, kun aurinko paistoi täydeltä terältä.


 Muutaman vuoden tauon jälkeen kasvatin jälleen näitä keskipäivänkukkia.
 Siemenet kylvin huhtikuussa. Taimet olivat surkeita roikaleita, kun koulin ne.


Mutta ulos päästyään vahvistuivat ja lopullisen istutuksen jälkeen heräsivät eloon.


Kukkimisen alkaminen meni elokuulle.  Ihanaa, kun kuitenkin ehtivät kukkia.


Kukat kasvavat parvekelaatikoissa eteläkuistilla. 
Väreissä löytyy monia erilaisia sävyjä.


Keskipäivänkukka on kiitollinen kukkija.  Lempparini ♥



Lämmin sää houkutteli myös perhoset esiin.

Amiraaliperhonen  punatähkällä.


Ohdakeperhonen punatähkällä.

Nokkosperhonen lenteli myös, mutta en saanut kuvaa. Neitoperhosia ei näkynyt.


Myös erilaisia pörriäisiä lenteli paljon.


Olipa ihanan kesäinen päivä, lämmintä 22 astetta. 


20 kommenttia:

  1. Keskipäivänkukat ovat värikylläisiä ja kauniita. Olen itsekin niitä joskus siemenistä kasvattanut.
    Upeat perhoskuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti keskipäivänkukista. Oikein hyvä kukkija aurinkoiseen paikkaan, kestää sadettakin.

      Poista
  2. Uusi tuttavuus, joka täytyykin laittaa muistin. Kauniin värikäs näkymä.
    Tämä kesä taitaa olla amiraaliperhosten ja neitoperhoset viettävät lomaa. Yhtään neitoperhosta en ole nyt nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole neitoperhosia nähnyt. Tänään bongasin suruvaipan pitkästä aikaa.

      Poista
  3. Surkeudesta ei ole enää tietoakaan noita kukkia katsoessa. Sain ystävältä noiden punatähkien taimia. Toivottavasti minäkin niissä näen vielä perhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset näyttävät tykkäävän kovasti punatähkästä, näyttäs olevan suosituin perennoistani perhosten keskuudesssa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Ei sitä uskoisi, että taimivaiheen röntsäkkeistä tulee tällaisia kukkijoita.

      Poista
  5. Ihanan pirteät kukat! Niissä on kaunis värimaailma, joka sopii täydellisesti tähän loppukesän tunnelmaan:) Ihanat ovat myös perhoskuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat todellakin pirtsakkaita, tulee hyvä mieli niitä katsellessa :)
      Perhoskuvat onnistui harvinaisen hyvin tällä kertaa.

      Poista
  6. Mahtava värien kirjo! Loppukesästä kaipaakin juuri tuollaisia väripilkkuja. Kaunista!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kukkaset! Viime vuonna yritin esikasvattaa keskipäivänkukkia, mutta en saanut taimista yhtään aikuiseksi -päätin luovuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivo meinaa mennä taimien kanssa, tuntuu ettei niistä mitään tule, mutta sitten "ihme" tapahtuu ja lopputulos on ihan kiitettävä.

      Poista
  8. Keskipäivänkukkaa kukkaa en ole muistanutkaan. Kaunis värimaailma, kyllä tuota kannatti odottaa!

    VastaaPoista
  9. Kauniisti kukkivat! Onko tuo sellainen kasvi, joka aukaisee kukkansa ainoastaan aurinkoisella säällä vai kukkiiko koko ajan? Kauniit perhoskuvat myös. Punatähkä onkin hyvä perhoskasvi. Kaikki neitoperhoset ovat varmaan meillä. Eilen näin neljä yhtä aikaa mustilanhortensialla. Eiköhän niitä teillekin pian ilmesty. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kukat ovat auki vain aurinkoisella säällä. Ei oikein sadekesän kukka. Ei ole neitoperhosia vieläkään näkynyt, vaikka sää on ollut mitä parhain.
      Kesäistä viikonlopun alkua!

      Poista
  10. Ompas kauniita kukkia ja ihanan värisiä :)

    VastaaPoista